Lapset ja nuoret
Lasten ja nuorten (alle 14-vuotiaiden) toiminnasta vastaa seuran
Nuorisopäällikkö Elisa Vauhkonen
elisa.vauhkonen@lum.fi, 0469222808
Lasten ja nuorten harjoitusvuosi jakaantuu kolmeen osaan.
Syyskausi: syys-joulukuu
Kevätkausi: tammi-huhtikuu
Kesäkausi: touko-elokuu
Urheilukoulut
Urheilukoulutoiminta perustuu monipuoliselle, sopivasti haastavalle ja mielekkäälle liikunnalle. Urheilukouluissa harjoitellaan perusliikkumisen taitoja, kuten juoksua, hyppäämistä, heittämistä ja kehonhallintaa sekä yleisurheilun lajitaitoja. Urheilukoulussa ei hauskanpitoa ja pelailua myöskään unohdeta. Osallistujat voivat vapaasti osallistua seuran järjestämiin kisoihin.
Urheilukouluja meillä on tällä hetkellä 7-13-vuotiaille. Työskentelemme sen eteen, että saisimme urheilukouluryhmän tulevaisuudessa myös 14-18-vuotiaille harrastajille, ketkä eivät halua osallistua tavoitteelliseen kilpaurheiluun.
Nuorisovalmennusryhmät (8-13v)
Nuorisovalmennusryhmässä harjoitellaan liikkumisen, kehonhallinnan ja yleisurheilun lajitaitoja tavoitteellisemmin.
Harjoittelulla tähdätäänkin enemmän jo kilpailutoimintaan, joka näkyy mm. viikkoharjoitusten määrässä. Kauden aikana suunnitellut kisat ja harjoittelukisat kuuluvat lähtökohtaisesti harjoittelurunkoon. Ryhmän urheilijat osallistuvat säännöllisesti kisoihin valmentajan tai nuorisopäällikön johdolla (piirimestaruuskisat, seuracup, kesäkisat, YAG (Youth Athletic Games), talvisin Tampere Junior Indoor Games).
Nuorisovalmennusryhmien jälkeen, sinä vuonna kun nuori täyttää 14 vuotta, urheilijat siirtyvät valmennusjaoston puolelle. Tässä vaiheessa kaikille urheilijoille pyritään osoittamaan henkilökohtainen valmentaja ja harjoitusohjelma. Kysymyksiin valmennusjaoston toiminnasta ja käytännöistä vastaa valmennuspäällikkö Tommi Viskari.
Alle kouluikäisten ryhmät
Liikuntaleikkikouluryhmän kesto on 45 minuuttia. Ryhmän tarkoitus on tutustuttaa lapsi monipuolisesti liikunnan maailmaan, tukea luonnollista motorista kehitystä turvallisessa ympäristössä yhdessä omien ikätovereiden kanssa ja tarjota lapselle iloisia liikkumisen kokemuksia. Liiku Leikkien -ryhmässä lapsi harjaantuu ja hallitsee entistä paremmin perusliikemallit jotka valmistavat aikanaan koulun käynnin aloittamiseen ja toimii hyvänä pohjana muille harrastuksille
Sisujengi
Sisujengi on tarkoitettu erityistukea tarvitseville lapsille vammasta tai rajoitteesta riippumatta. Ryhmässä harjoitellaan perusliikkumisen taitoja ja yleisurheilua, hauskanpitoa unohtamatta. Mukaan voi liittyä itsenäisesti tai avustajan kanssa.
Lapsi-vanhempiryhmät
Lapsi-vanhempi ryhmä on 2-3-vuotiaille suunnattu ryhmä, jossa päästään liikkumaan yhdessä läheisen aikuisen kanssa. Aikuinen voi olla vanhempi, isovanhempi, kummi, sisarus, serkku tai mikä vain kullekin sattuu parhaiten! Myös vanhemmat lapset voivat osallistua mukaan ryhmän toimintaan, jos itsenäinen osallistuminen tarvitsee vielä tukea.
Lapsi-vanhempi ryhmässä tavoite on tutustua turvallisessa ympäristössä liikunnan riemuihin monipuolisesti pelejä ja leikkejä vaihdellen. Liikunnallisen hauskan lisäksi ryhmässä opetellaan myös toimimista muiden lasten kanssa ja opetellaan ryhmässä toimimisen alkeita. Ryhmät ovat loistava tilaisuus tutustua kaupungin muihin saman ikäisiin lapsiin ja useille täältä löytyykin pitkäaikaisia uusia kavereita.
Lapsi-vanhempi ryhmät toimivat toistaiseksi kesäisin.
Kaakonkulman keihäskoulu
Keihäskoulu on tarkoitettu kaikille 9-17-vuotiaille keihäänheitosta kiinnostuneille lapsille ja nuorille. Harjoitusten pääpaino on heittotekniikassa ja sitä tukevissa monipuolisissa harjoitteissa. Keihäskoulu soveltuu sekä seuran valmennustoiminnassa mukana oleville, että lajin ensikertalaisille.
Talven 2024-2025 Keihäskoulu alkaa sunnuntaina 24.11.
Tässä tietoja Keihäskoulun harjoituspäivistä ja ajoista, sekä ilmoittautuminen ja maksutiedot.