Kykyleiri Tanhuvaarassa

14.11.2023

Talvikaudella 2023-2024 LUM:n nuorisovalmennusryhmien nuoria leireilee Itäisen alueen kyky- ja piirileireillä Tanhuvaarassa. Kykyleirille osallistuvat Aino Kaasinen ja Aada Reponen, piirileirille Olivia Karhunen, Verna Koivula, Aino Kopsa, Aada Korkealaakso, Iida Mikkonen, Pihla Vainikka ja Edla Valkeapää. Kykyleirillä harjoitellaan monipuolisesti eri yleisurheilun lajitaitoja ja ohjelmassa on myös muita harjoituksia yleisurheilun lisäksi. Piirileiriläiset puolestaan ovat tehneet lajivalintoja, ja heidän harjoituksissaan painotetaan tietyn lajiryhmän harjoituksia unohtamatta kuitenkaan harjoittelun monipuolisuutta. Leireillä nuoret kokeilevat yleisurheilun lisäksi mm. telinevoimistelua ja erilaisia palloilulajeja.

Kyky- ja piirileiritys pitää sisällään neljä leiriviikonloppua marraskuun ja huhtikuun välisenä aikana, ja seuraavaa leiriä odotetaan jo kovasti! Leireille ovat osallistuneet myös nuorten vanhemmat, ja heille on järjestetty monipuolista ohjelmaa leirien aikana. Myös vanhemmat pääsevät kokeilemaan eri yleisurheilun lajeja sekä mm. oppimaan vanhemman roolista nuoren urheilijan tukena. Useampi näistä nuorista on osallistunut leireille jo aiempinakin vuosina, ja ne ovat olleet monelle yksi talvikauden odotetuista tapahtumista.