Sometyötä tanssilavakulttuurin kehittämiseksi
2.5.2024
Iitiän lavan sosiaalisen median toiminta muuttui keväällä 2023 sometiimin myötä, ja tänä vuonna tiimi jatkaa työskentelyä samalla energialla. Sometiimin tehtävänä on päivittää aktiivisesti Iitiän lavan sosiaalisen median kanavia, kuten Instagramia sekä Facebookia, sekä kehittää jatkuvasti toimintaa, jotta lavan somessa oltaisiin entistäkin saavutettavampia.
"Viime vuosina olemme nähneet tanssilavakulttuuria monesta eri näkökulmasta, ja tämän pohjalta pyrimme jatkuvasti parantamaan Iitiän lavan toimintaa."
Tavoitteena tietoisuuden lisääminen
Yksi sometiimin keskeisistä tavoitteista on lisätä tietoisuutta nykyajan tanssilavakulttuurista. Erityisesti nuorille lavatanssit saattavat olla vieras käsite, ja siksi pyrimme sosiaalisen median avulla tuomaan lavojen tunnelmaa ja toimintaa lähemmäksi nuoria. Mielestämme tarjoavat upean mahdollisuuden viettää kesäiltoja tanssin, live-musiikin ja hyvän seuran parissa, ja tätä haluamme korostaa. Vaikka monet saapuvat lavalle tanssimaan, haluamme toivottaa tervetulleeksi myös ne, jotka haluavat vain nauttia musiikista ja tunnelmasta.
Uusituille nettisivuille on luotu esittely sekä Iitiän lavasta että yleisesti tanssilavoilla toimimisesta. Tämän lisäksi olemme tehneet sosiaalisen median kanavillemme lyhyet julkaisut siitä, mitä tanssilavoilla yleensä tapahtuu. Nuorten tavoittamiseksi erityisen merkittävä kanava on ollut TikTok, jossa olemme saavuttaneet kymmeniätuhansia käyttäjiä. Erityisen suosittua viime vuonna oli TikTok-video, jossa opetimme vaihtoaskeleiden tanssimisen lyhyesti.
Tapahtuma kaikille
Sometyössämme korostamme, että lavatanssien tulisi olla tapahtuma, johon jokainen on tervetullut. Haluamme, että jokainen viihtyy Iitiän lavan tapahtumissa, ja tässä sosiaalisella medialla on keskeinen rooli. Lavatansseihin tullaan viihtymään, joten loppujen lopuksi tärkeintä on pitää hauskaa ja kunnioittaa toisia. Tälle kesälle olemme laatineet julkaistavaksi myös turvallisemman tilan periaatteet, joiden tarkoituksena on tarjota kaikille sekä fyysisesti että henkisesti turvallinen ympäristö Iitiän lavalla. Näin jokainen, ikään tai taustaan katsomatta, voi nauttia ikimuistoisista illoista tanssin ja musiikin parissa.
Sometiimi Ida & Aava